torstai 1. tammikuuta 2009

UUSIVUOSI ALKANUT 2009 !!!

Vuosi on taas vaihtunut , eletään nyt vuotta 2009 ensimmäistä päivää. Paukuttelu ulkoa rauhoittunut . Meillä täällä maallakin tuo paukuttelu siinä 24-00.15 aikana kovaa ja yhtämittaista. Vielä se ,että asustamme korkealla ja muut talopiirit alapuolellamme, niin raketit näkyvät ja niitä ammutaan meitä päin eli äänet kovia . Ulos ei edes mielellään mene, koska vaikkei tulisikaan pihaan niin tuntuu siltä .
Meillä koirien suhteen ainoa paukkuja pelkäävä on meidän Lilli-sheltti 10v ja sen mielestä aina joka vuosi yhtä kamalaa. Muut ovat kyllä sisällä ihan ok., mutta eivät siinä paukkeessa kovin kauan halua ulkona olla. Tänä vuonna huomasimme ,että meidän Uskokaan ei oikein paukuttelusta pitänyt ,oli niinkuin vihainen niille äänille ja olisi halunnut mennä katsomaan, mitä ulkona tapahtuu , mutta eipä poikaa viitsitty kiusata. Laumamme siis ,me ihmiset Helene ja Juha vietettiin rauhallinen ilta katsellen tv:tä . Itse menin lukemaan jo 22 ,hereillä kyllä olin ja kuuntelin paukutuksen huipentumaa, vieressä Lilli , läähättäen ,pikku Dandy 13 viikkoa ja Manteli .Muut koiramme omissa huoneissaan .

Näin meillä alkoi uusi vuosi ,toivotaan ,että vuosi kuluukin rauhallisesti loppuun ja ,että pikkukataloita ja-shelttejä tänä vuonna tulee meille.
Riia-katala tarkoitus astuttaa alkukeväästä kunhan juoksut alkavat.
Sijoitusshelttini Dana trikki tyttö myöskin keväällä . Sijoituksessa Esteriltä oleva Nellan pitäisi myös saada vauvoja alkukesästä. Paljon ohjelmaa suunniteltu ,
näyttelymatkoja myös ulkomaille niitäkin jo almanakassa ylhäällä niin ,että toimintaa tänä vuonnakin riittää.

Ei kommentteja: