
VIhdoin sain itsestäni irti ,että laitan tänne blogiini tekstiä viikon lopputapahtumasta Ahvenanmaalla . Siellä järjestettiin katalalonianpaimenkoira tapahtuma, jossa mukana sekä suomalaisia- että ruotsalaisia katalarotuun hurahtaneita
koiranomistajia ja kasvattajia. Eva Ekström-Andersen perheineen oli meille antanee kotinsa ja sen pihat käyttöön. Tuomariksi oli kutsuttu rodun kotimaasta kasvattaja, tuomari ja Espanjan Katalonianpaimenkoirayhdistyksen puheenjohtaja Augusti Tonietti mukanaan vaimonsa Sarah( joka toimi meille tulkkina) ja kaksi lastaan viettämään yhdessä tämän hienon rodun parissa kaksi lämmintä kesä päivää Maarianhaminassa.
Lähdimme kotoa lauantai aamuna Vikingin autolautalla . Mukaamme otimme Riian, Fontanyol Caterinan ja Pimun, Boniton Manypenny ja haimme Sadun mukaamme Turusta. NAutimme laivalla seisovanpöydän antimia ja saavuimme lopulta Maarianhaminaan. Laivasta jouduimme lähtemään peruttaen jostain syystä.
Evan luona olikin täysi tohina ja pyysimme vain ajoohjeet leiripaikkaamme . Ilma oli kaunis , lämmin aurinkoinen . Tapahtuma aloitettiin koirien arvostelulla . Eli ensin urokset ja sitten nartut . Riia oli ilmoitettu nuortenluokkaan ja Pimu turisti luokkaan. Riia sitten voiti kaikki nartut . Koiria oli yhteensä ilmoitettu 30 joista kaksi poissa. Narttuja oli enemmän.Riian veli Namu oli urosten paras ja Riia narttujen . Palkintoja ei jaettu kuin kirjallinen arvostelu ja nämä voittajat saivat Vikinglinen
matkalahjakortin .
Riian arvostelu: Hyvin hyväpää, hyvin tyypillinen kokonaisuudessaan,hyvä turkki ja suhteet ja pigmentti ja kaksoiskannukset , erinnomainen kokonaisuudessaan !ollen koko
ominaisuksiltaan hyvä katalalonianpaimenkoira .Hyvä temmeramentti !

Suomensin itse arvostelun. Elikkä minulla todella kaunis rodun edeustaja kotona.
Muutenkin meidän Riia siellä valoitti pojat ,johtuen juoksun alkamisesta , rakastuneita nuoria poikia löytyi ( veli Namu ja Pero)
Näyttelyn jälkeen ruokailimme Eva pihalla ja silloin sade ja ukkonenvähän keskyttivät illan viettoa . Lähdimme majoitus paikkaamme ja nukkuimme makeasti koko porukka,
Seuraavana päivänä Agusti Tonietti piti meille perusteellisen luennon katalonianpaimenkoirasta vaimonsa Sarahin toimiessa tulkkina . Paljon olimme saaneet näiden kahden lyhyen päivän aikana tietoa ja niinpä nyt jälkeen niitäpitää sisäistää itselleen.

Kotiin tulimme Ahvenanmaan saaristoa ihaillen ja Kökarin kauniissa saaressa olimme yön ja nautimme leppoisesta merituulestaja aurinkon paisteesta . Ilmat suosivat edelleen meitä . Yhteysaluksella saavuimme Nauvon ,Korppoon, Paraisten kautta Turkuun ja Ruskolle kotiin väsyneinä mutta heinon viikonlopun viettäneinä.
Mukana Helene ,Juha ,Riia ja Pimu

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti