

Lähdettiin ensimmäiseen ulkonäyttelyyn Porin Ahlaisiin ja mukana Riia Fontanyol Caterina unioriluokassa ja Usko Suankroopin Don Innocensio nuorten luokassa ( joka oli elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä )Usko poikahan tuli meille viime syksynä vähän päälle yhden vuoden iässä kuten Blogissani aiemmin on kertomus Uskosta. Jännitettiin kovasti . TUomarina oli Romanialainen miestuomari . Mukana oli myös kaksi Santtulan kennelin avo urosta ja meillä poikien kanssa oli ihan kilpailua . Usko käyttäytyi tosi hienosti ihmisiä ja muite koiria kohtaan . Kehässäkin varmaan olisi mennyt vielä paremmin mutta minua jännitti niin kovasti ,että kädet tärisivät ja varmaan Uskokin sen vaistosi ja siksi arvostelussakin oli teksti "koira hieman rauhaton" vaikka uskon että se oli minulle tarkoitettu komentti ihan niinkuin en olisi koskaan koiraa esittänyt . Saimme kyllä ihan hyvän arvostelun ja tuloksena vaaleanpunainen nauha eli Eri ja parasuros 3

Tuomari vielä meille selosti , että harjoitusta enemmän olette vain antaneet rakautta varmaan hänen mielestään tarpeeksi ?!
ja sitten Riian kanssa kehään , tytöhän on jo käynyt näyttelyissa paljon ja yhden sertinkin saanut KV näyttelyssä Turussa eli hänestä näin myös tuli VSP ja minähän tytyyväinen oli.
No nyt tämä näyttelykausi jatkuu melkein koko kesän . Katsotaan sitten mitä saadaan .

Kuvia otti Mundon ja HErra Töppösen kasvattaja Marja Ala-Laurila joka antoi luvan että saan laittaa tänne Blogiin niitä . Enemmänkin ne olivat tällaisia kehän laidalla olevia helliä tunteita toisilleen näyttäviä katalaloita.

1 kommentti:
Se paikka on muuten Ahlainen eikä Alhainen ;D
Lähetä kommentti