Oltiin lähellä Lappeenrantaa Hakkulaakson Lappeenrannan Palveluskoirien omalla leiripaikalla .
Katalonianpaimenkoiria oli koolla 17 kpl. Olimme siellä Helene ja Juha ja koirat Nemo ja Riia. Leirin aiheena oli toko ja jäljestykseen aakkosia ja jotkut harjoittelivat jo verijälkiäkin.
Ilmat olivat hyvät , ainoastaan ensimmäisenä päivänä aamupäivällä satoi mutta lämmintä oli.
Tässä yksi kuva alueen sauna ja lammikko, jos Helene ja Juha kävivät pimeällä, perjantai iltana kastelemassa itsensä , vesi oli jo kylmää. Taskulammpu oli tarpeen.
Ympärillä oli metsää ja harjoituskentät olivat suuret . Jokainen koira sai yksilöllisen arvion itsestään ,ja kyseltiin mitä kukin haluaa , millaisia asioita haluaa oppia ja mistä on kiinnostunut tietämään omassa katalassaan. Joukossa oli monen ikäistä katalaa . Meille oli hienoa, kun nähtiin meidän Faaraon eri-ikäisiä jälkeläisiä, eteenkin monta urosta, jotka kaikki omalla persoonallaan varustettuja, mutta niin paljon tuttua Farkkua kyllä löytyi, näin vanhan herran omistajana ja sitä 13 vuotta seuranneena. Tuija näytti omalla Luna tytöllään hienot tokoliikkeet, käännökset , hypyt , esineen haut ym., sitten muut vuorollaan tulivat kaikkien katsottavaksi .
MEidän Nemo, joka on pidättyväinen katalapoika yllätti toisena päivänä kouluttajankin , siis Tuijan olemalla reipas ,hienosti meni jäljelläkin, hitaasti , mutta varmasati eteni hajujälkiä.
Riiakin jo toisena päivänä rohkaistui, heti ensimmäisenä päivänä joutui sateen alkaessa esiteltäväksi ja kenttäkokemusta oppimaan, pelkäsi ihmisiä koska sadetakit kaikilla päällä , huput päässä ja varjot ylhäällä, mutta seuraavana päivän jo oli helpompaa ja äidin (Helenen) antamat makkarat saivat tytön rohkaistumaan . Jälkeäkin Riia sai harjoitella ja meni suht mukavasti.
Hieno reissu oli koko porukalle ja mennään jatkossakin, josko näitä järjestetään ja paljon saatiin uusia katalakavereita.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti